Toukokuun tuulet ja painon pyörteet: Kun elämä ei aina kulje suoraviivaisesti

Kaksi vuotta sitten tein yhden elämäni merkittävimmistä ja parhaimmista päätöksistä – jätin tupakoinnin taakseni. Se oli taistelu, mutta voitin! Olin ylpeä itsestäni, ja edelleen olen. Tiedän, että se oli valtava askel terveyteni eteen. Kuitenkin, kuten niin usein elämässä käy, voitto toi mukanaan uusia haasteita. Yksi niistä on ollut kehon hienovarainen (tai ehkä ei niin hienovarainen) muutos suuntaan, jota en itse olisi valinnut.

Tupakoinnin lopettaminen on tunnetusti monimutkainen prosessi, joka voi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja ruokahaluun. Minun kohdallani se on valitettavasti näkynyt vyötäröllä ja vaa’an lukemissa. Ja kuin tässä ei olisi tarpeeksi, viime vuosi heitti keppiä rattaisiin terveyden osalta. Kolme kortisonikuuria peräkkäin eivät tunnetusti ole kehon parhaita ystäviä, etenkään painonhallinnan kannalta. Ne tuntuivat ikään kuin antaneen lisävauhtia sille suunnalle, johon kroppani oli jo lähtenyt.

Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Liikunta on tärkeää, ja rakastan lenkkeilyä. On hetkiä, jolloin nautin pitkistä kävelyistä luonnossa, tunnen energian virtaavan ja mielen keventyvän. Mutta se vanha, säännöllinen liikuntarutiini tuntuu olevan tavoitteena kaukana horisontissa. Arki tulee väliin, motivaatio ailahtelee, ja joskus tuntuu, että kroppa vastustaa jokaista askelta. Olen kuin yrittäisin saada vanhaa, hieman ruosteista konetta käyntiin.

Mutta se, mikä tässä kaikessa eniten kalvaa mieltä, on se valtava vaikutus, jonka painonnousu on psyykkiseen hyvinvointiini. Peilikuva ei aina ole se ystävällisin katse, joka aamuisin vastaanottaa. Vaatteet, jotka vielä jokin aika sitten tuntuivat mukavilta, kiristävät ja puristavat muistuttaen jatkuvasti muuttuneesta olotilasta. Tuntuu kuin olisin vieraantunut omasta kehostani.

Ja sitten ne ulkopuoliset kommentit… Olen suoraan sanottuna järkyttynyt siitä, miten jotkut ihmiset kokevat oikeudekseen kommentoida toisen kehoa. "Oletpa sinä lihonut" tai "Näyttää siltä, että olet syönyt hyvin" – nämä lausahdukset eivät ole vain epäkohteliaita, ne ovat suora isku itsetuntoon. Tuntuu kuin he tökkäisivät sormella juuri siihen kohtaan, joka jo muutenkin on arka ja kipeä. Kiitos paljon, kyllä, olen itsekin huomannut. En tarvitse ulkopuolista vahvistusta epävarmuudelleni.

Painonnousu ei ole pelkästään numeroita vaa’alla tai vaatekokojen muuttumista. Se voi syvästi vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee itsensä, miten hän suhtautuu omaan kehoonsa ja miten hän uskaltaa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se voi lisätä ahdistusta, laskea itsetuntoa ja jopa johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen. Tuntuu kuin pitäisi jatkuvasti puolustella itseään tai yrittää piiloutua katseilta.

Tässä kohtaa kuitenkin pysähdyn. Hengitän syvään. Ja muistutan itseäni – ja teitä siellä ruudun toisella puolella – yhdestä tärkeästä asiasta: minä olen paljon enemmän kuin painoni. Minut määrittelevät aivan muut asiat kuin vaakalukema. Minulla on saavutuksia, unelmia, tunteita, ajatuksia, ystäviä ja läheisiä ihmisiä, jotka rakastavat minua juuri sellaisena kuin olen. Olen selvinnyt tupakoinnin lopettamisesta, olen kohdannut terveyshaasteita ja jatkan eteenpäin. Olen edelleen se sama ihminen, jonka tunnette, vaikka peilikuvani onkin tällä hetkellä hieman erilainen.

Tämä on matka. Kehoni etsii uutta tasapainoa kaikkien muutosten jälkeen. Mieleni yrittää sopeutua uuteen olotilaan. Ja minun tehtäväni on olla itselleni armollinen tämän kaiken keskellä. Ei ole oikotietä onneen tai nopeaa ratkaisua tähän tilanteeseen. Pienet askeleet kohti hyvinvointia, lempeys itseä kohtaan ja kärsivällisyys ovat avainasemassa.

Toukokuun valoisat päivät ja luonnon herääminen muistuttavat meitä siitä, että kaikki muuttuu aikanaan. Ehkä tämäkin pyörre tasoittuu. Ehkä löydän uudelleen sen ilon liikunnasta ilman suorituspaineita. Ehkä opin hyväksymään kehoni juuri sellaisena kuin se on tällä hetkellä, samalla kun pyrin kohti parempaa oloa.

Jos sinä siellä ruudun toisella puolella kamppailet samankaltaisten tunteiden kanssa, muista, että et ole yksin. Meitä on monia, joiden keho ja mieli käyvät läpi myllerryksiä. Ja muistakaamme kaikki se perusviisaus: toisen ihmisen ulkonäköön liittyvät kommentit voivat satuttaa syvästi. Olkaamme ystävällisiä toisillemme – ja ennen kaikkea, olkaamme armollisia itsellemme.

Nyt suljen tämän pohdinnan ja lähden ulos nauttimaan toukokuun auringosta. Ehkäpä pieni kävelylenkki tekee hyvää, ilman että vaaka tai peilikuva on ensimmäisenä mielessä. Toivon sinullekin hyvää ja valoisaa päivää! ❤️