Sydänsuruja ja byrokratiaa: Kun kumppani jätetään ulkopuolelle – Kuka oli vastuussa meistä?

​Apu tuli paikalle nopeasti ja runsaasti. Ammattilaiset tekivät kaikkensa, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Mutta sen jälkeen. Se jälkikäsittely. Se, mikä tuntuu epäinhimilliseltä ja sieluun sattuvalta, on se tyhjän päälle jättäminen, joka tapahtui meille, jotka olimme paikalla – minulle ja äidilleni.

​Me jäimme lentokentälle. Shokissa, epätietoisuudessa, totaalisen lamaantuneina. Pasi taisteli elämästään sairaalan uumenissa, ja me olimme siellä, ulkopuolisina.

​Byrokratian kylmä seinä

​Tässä iski se byrokratian kylmä seinä, joka tuntuu jopa absurdimmalta kuin miltä se kuulostaa: Koska emme olleet rekisteröidyssä suhteessa, en ollut viranomaisten silmissä "läheinen". Olin vain joku, joka sattui olemaan paikalla.

​Kukaan ei tullut meidän luoksemme kysymään: "Miten te voitte? Miten tästä eteenpäin? Tarvitsetteko kyydin, apua, tietoa?" Se hetki on kuin musta aukko. Se, että meidät jätettiin hoitamaan itsemme ja selvittämään oma kriisimme lentokentän terminaaliin, tuntuu edelleen käsittämättömältä.

​Tämä yksityisyyden suoja on kaksiteräinen miekka. Ymmärrän sen arvon, mutta eikö inhimillisyydellä ja maalaisjärjellä ole sijaa tällaisissa äärimmäisissä kriisitilanteissa? Olisimme toki voineet ajaa sairaalaan, mutta ilman virallista asemaa meitä ei olisi infottu Pasin tilasta mitenkään. Se tie oli suljettu. Ajoin Pasin autolla yöllä kotiin Raumalle, ajatusten myrskyessä, äidin kanssa, tietämättömina.

​Rakkaus ei katso rekisteriä

​Pointtini on se, miten huonosti niitä läheisiä kumppaneita kohdellaan ja tuetaan, jotka eivät ole virallisesti naimisissa tai rekisteröityneet. Yhtäkkiä, vuosien yhteiselon ja syvän rakkauden jälkeen, olet ulkopuolinen. Sitä henkistä kriisiä ja niitä jälkiä, jotka tuollainen kokemus jättää mieleen – se loputon pelko, tyhjyys ja syvä yksinäisyyden tunne – on mahdotonta pukea sanoiksi.

​Tätä ei toivoisi kenenkään kokevan.

​Kuka oli vastuussa meistä siinä tilanteessa? Oliko Finavialla, jolla on vastuullaan lentokenttäalue, velvollisuus huolehtia ihmisistä, jotka jäävät shokissa kriisipaikalle? Tai kuuluuko tämä ensihoidon/sairaalan protokollaan, että potilaan mukana olleille annetaan edes perustietoa ja kriisitukea?

​Tuskin tämä oli ensimmäinen tai viimeinen tapaus Helsinki-Vantaan lentokentällä.

​Tarvitaan inhimillisempiä ratkaisuja

​Tällaista tilannetta varten on löydyttävä inhimillisempi ratkaisu. Eikö ensihoito voisi kriisitilanteessa kirjata ylös kumppanin yhteystiedot ja kertoa edes sen verran, että "Hänet viedään sairaalaan X, olettehan yhteydessä päivystykseen"?

​Pitäisikö jonkun tahon, kuten Finavian tai terveydenhuollon, tarkistaa omaa toimintaansa kriisitilanteiden hoitamisessa? Onko ensihoidon ja sairaalan protokollissa varauduttu tähän harmaaseen alueeseen, jossa syvä rakkaus ja sitoutuminen eivät ole virallista paperia?

​Toivon, että tämä kokemus herättää keskustelua. Rakkaus ei katso rekisteriä, mutta meidän järjestelmämme näköjään katsoo. Nyt olisi korkea aika muuttaa sitä.

​Mukavaa keskiviikkoa kaikille – niin mukavaa kuin se tällaisen kokemuksen jälkeen voi olla.

​Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Olisiko tällaiseen tilanteeseen olemassa jokin yksinkertainen ratkaisu, joka toisi inhimillisyyden takaisin byrokratian keskelle?