Farkkua ja Foxia, Mutta Ei Pelkkää Populaa: Terveisiä Levi’s-Vuosilta ja Koulun ”Pedagogisesta” Tynnyristä 💔🖕
13.10.2025
Tänään iski nostalgia – mutta ei ihan sellaista suloista sorttia. Pysähdyin miettimään niitä Levi's-vuosia. Muistatteko, kun ne farkut oli se ainoa ja oikea juttu, ja radiosta pauhasi Samantha Foxin ja Sabrinan (niiden, joilla oli... asiaa) hitit? Sitä kai kutsuttiin ”kulttuuriksi” – ainakin opettajat luulivat niin. 😒
Mutta joo, ne vuodet eivät olleet minulle pelkkää tiukkaa farkkua ja ranskalaista poppia. Ne olivat myös yläastetta ja sitä, mitä tapahtui koulun seinien sisällä, kun olin 13–16-vuotias.
Ja tässä ei kannata kaunistella: Se oli helvetti.
Kun Seksuaalisuus Oli Kiusaamisen Kohteena – Kuin Keskiaikaa!
Muistelin sitä koulukiusaamista, joka liittyi suoraan mun seksuaalisuuteeni. Se ei ollut mitään pientä nälvimistä. Jouduin kokemaan sellaista seksuaalista häirintää ja kiusaamista, että sen kuvottavuuden taso on vaikea edes pukea sanoiksi. Sanotaanko näin, että se oli kuvottavimmilla tavoilla toteutettua inhoa.
Se jätti ja jättää edelleen omat jälkensä. Ei niitä traumoja hevillä pyyhitä, ja ne muistot eivät katoa. 💔
Terveisiä Opettajien Tynnyristä!
Ja sitten ne opettajat. Voi luoja niitä. Aivan kuin heidät olisi kasvatettu jossain tynnyrissä, ja heidän ainoa tietonsa ja taitonsa oli peräisin keskiajalta.
Se välinpitämättömyys oli puukonisku selkään. Sen lisäksi, että he eivät puuttuneet tilanteeseen, heidänkin toimestaan mun seksuaalisuuteni paheksuttiin. Heidän olisi pitänyt olla ne aikuiset, ne turvalliset ankkurit, mutta he olivatkin vain osa ongelmaa.
Terveisiä sinne tynnyreiden täyttämään ”pedagogiseen” maailmankuvaan! 🖕
Kääntöpuoli ja Toivon Kipinä 🙏
Tämä postaus on raskas, myönnän, mutta meidän on pakko uskoa siihen, että maailma muuttuu.
Sen ajan koulukavereiden käytös oli inhottavaa ja kuvottavaa, se on sanottava ääneen. Mutta onneksi nykynuorten maailmankuva on sentään kasvanut noista ajoista. He eivät ehkä ole enää niin pihalla – toivottavasti!
Toki myös opettajien koulutukseen on tullut uusia tuulia. Siihen on pakko luottaa, vaikka kaikessa ei ole menty parempaan päin. Eihän se vanha paska pois pyyhkeydy, mutta toivon, että nykyään nuorilla olisi edes joku aikuinen, joka seisoo heidän rinnallaan ja tietää, miten kohdata erilaisuus – ilman sitä keskiaikaista paheksuntaa ja tynnyri-pedagogiikkaa.
Tämä postaus on muistutus siitä, miten kauheaa se aika oli. Ja samalla se on muistutus siitä, että ME SELVISIMME.
Vaikka Levi’s-vuodet olivat täynnä tuskaa, minä pysyn silti mun omana itsenäni, kaikesta huolimatta. Ole ylpeä omasta selviytymistarinastasi! ❤️